maanantai 9. marraskuuta 2015

Töitä, kursseja, töitä, näyttelyitä ja töitä.

Jeps, ei sitä palkkatyöläisenäkään turhan kevyesti ottamaan pääse :D Työvuorot on vihdoin tulleet näkyviin munkin kalenteriin, mutta aika rajallisestihan sitä vapaa-aikaa sitten jää. Olen saanut jotain aikoja lisättyä Lemmikkihaan nettikalenteriin Valkeakoskelle, Riihimäelle en vielä kovin paljoa. Odotan, että joulukuussa tulen ehtimään sinnekin paremmin, kunhan saan ensin pari mielenkiintoista viikonlopputapahtumaa alta pois, 28.11-1.12 nimittäin osallistun jo toista kertaa trimaajaguru Anna Bardyshevan puudeliseminaariin, sekä tällä kertaa lisäksi myös parille iltakurssille. Ja 5.-6.12 vietetään "parin" muun koiraihmisen kanssa Messukeskuksen Voittaja-näyttelyissä Nessin kanssa.

Viime lauantai meni hammaspesukurssilla Lahdessa, mielenkiitoista oli! Ja tänään olen päässyt jo tekemisen makuun 4 asiakaskoiran kanssa. Kaikkien kanssa sujui hienosti ja kaikki lähtivät hampaat entistä valkeampina välkkyen kotiin! :) Täytyy muuten korjata aiempaa postaustani sen verran, että hammaspesu samalla hoitaa myös tulehduksia, mutta toki suussa ei silti saa olla kuin ihan lievää tulehduksen merkkiä, vakavammat tapaukset hoitaa aina eläinlääkäri.

Tulipa tänään mieleeni, että lahjakortti Lemmikkihakaan, jonka saa käyttää joko hammaspesuun tai hierontaan, on oiva joululahjavinkki koiralle hankittavaksi! Mutta nyt hyppään tuonne Facebookin puolelle julistamaan arvonnan voittajaa! :)

Emmi-Pet-kurssilla

Asiakaskoiran hampaat. Ylärivissä käsittelyn jälkeen, alarivissä ennen-kuvat.

Oman koiran hampaat, ylhäällä ennen käsittelyä, alhaalla jälkeen.


torstai 5. marraskuuta 2015

It's a deal!

Eli toissapäivänä kolahti uuden työpaikan sopparit postilaatikkoon. Ei enää paluuta entiseen. Mutta hyvä niin! Olo on varma ja luottavainen. Toki jätän yrittäjyyteen vielä varpaan oven väliin, mutta en usko että tarvitsen oikeasti mitään back uppeja. Hyvä tästä tulee! Ja jos ei muuten tule, niin tehdään siitä hyvä! :D Sehän on vain asennekysymys.

Jännityksellä olen seurannut työvuorolistojen julkaisuja, piti oikein hetki muistella, koska olen viimeksi elänyt jonkun muun laatimien työvuorojen mukaan. Eihän siitä loppujen lopuksi aivan älyttömän kauaa ole. Tähän yrittäjän vapauteen valita työaikansa on vaan jo tottunut siinä määrin, että onhan se vähän outo ajatus, että se(kin) asia on nyt taas jonkun muun käsissä, koska tulen töihin ja milloin lähden kotiin. Nyt ne vuorot olisi kyllä kiva jo saada, jotta saisi omia menojaan katsottua hieman seuraavaa viikkoa pidemmälle, mutta eiköhän ne putoile paikoilleen tämän viikon kuluessa. Tiedän että moni teistä lukijoistakin on jo todella kuumeissaan käynyt katselemassa ajanvarauskalenteria, toivoen että näkisi sieltä loppuvuoden vapaat ajat. Koitetaan kaikki olla kärsivällisiä vielä ihan pieni hetki! Lupaan että aikoja löytyy kaikille halukkaille!

Tämä viikko päättyy paitsi isänpäivään, myös Emmi-Pet hampaidenpesukurssiin. Lupasin viime postauksessa palata tähän asiaan, joten nyt hieman lisäinfoa. Kyseessä on ultraäänihammasharja, joka puhdistaa täysin turvallisesti koiran hampaat ja poistaa niistä tehokkaasti hammaskiveä, ilman rauhoitusta. Ultraääni puhdistaa myös ientaskun, mutta ei tietenkään hoida tulehduksia, joten hoito sopii koirille, joilla on vähäisesti/hieman runsaammin hammaskiveä, mutta ei tulehduksia. Vaikeassa kunnossa olevat hampaat/ikenet tulee hoidattaa eläinlääkärissä, joka määrää asianmukaiset lääkkeet ja poistaa tarvittaessa hampaita. Tällaiset tapaukset voivat tulla eläinlääkärikäynnin jälkeen jatkossa ylläpitämään suun kuntoa ultraäänipesuun. Kyseinen hoitomuoto on aivan uutta Suomessa, mutta nauttii suosiota jo monessa muussa maassa. Mahtavaa tuoda tämä palvelu myös teidän saataville! Ajanvaraus hammaspesuun on jo mahdollista ja 9.-13.11 tarjoan palvelua edulliseen tutustumishintaan 50€! (norm. 75€)

Semmoisia. Nyt alan valmistautua päättämään tämän torstaipäivän airis Topin kanssa, 3h pitkä, mutta mukava nyppimistuokio edessä!


tiistai 13. lokakuuta 2015

Muutoksen tuulia

No niin, nyt lienee vihdoin aika paljastaa mitkä muutoksen tuulet täällä oikein puhaltavat ;)

Ensinnä voin todeta, että kuviot noudattivat minulle kovin tuttua kaavaa: suunniteltuani pitkään ja hartaasti jotain, kohtalo puuttuu peliin ja suunnittelee ihan toisin. Tälläkin kertaa lopputulos oli silti oikein hyvä :D

Minun piti painottaa yrityksen toiminta Riihimäki-Valkeakoski alueelle, Riksuun  piti tulla oikein kunnon trimmaussalonki ja yrityksen nimi piti muuttua teemaan sopivaksi jne. MUTTA, sitten se joku tuli, sekoitti pakan ja jakoi kortit uudestaan. Tämä uusi pöytä näyttää siltä, että minut löytää marraskuun puolivälistä eteenpäin Dogroomin toimipisteistä, ainakin Espoon Suomenojalta ja Tampereen Kalevasta! Tämä vaikuttaa marraskuun puolivälistä eteenpäin Vantaan Trimmaamo HilLaniin siten, että lopetan siellä ja vuoden lopussa sama tapahtuu Riihimäellä. Valkeakoskella tulee jatkossakin olemaan hierontapalvelut, kynsienleikkuut ja uutena palveluna koirien hammashoitoa! Tästä uutuudesta lisää myöhemmin. Trimmaus kuitenkin loppuu vuoden lopussa myös Valkeakoskella. Vanhat trimmausasiakkaat Vantaalta ja Valkeakoskelta ovat lämpimästi tervetulleita Dogroomin pisteisiin Espooseen ja Tampereelle!

Moni ehkä miettii, että miksi? Miksi luopua yrittäjän vapaudesta ja siirtyä palkkahommiin? Eikä se olekaan huono kysymys lainkaan! Itsellänikin oli monta vuotta periaatteena, että palkkatöihin takaisin vain kuolleen ruumiini yli. No nyttenkö se kuolema uhkaa? No ei. Olin vain ehtinyt kypsyä tarpeeksi ottamaan senkin vaihtoehdon huomioon, kun aikani suunnittelin yrityksen, ja sitä kautta itseni, kehittämistä ja eteenpäin pääsyä. Sopivan tilaisuuden tullen siis tartuin siihen kiinni ja nyt se on sitten menoa! Yrittäjänäkin olisin ehkä voinut tavoitella samoja päämääriä, mutta se tie olisi ollut paljon pidempi, nyt tavoitteeni on paljon nopeammin saavutettavissa, ja edelleen kaikki on kuitenkin itsestä kiinni. Olen kuitenkin perusluonteeltani hieman kärsimätön ihminen, joten on minulle luonnollista valita tämä tie ;)

Vaikka edessä on paljon uutta ja innostavaa odottamassa, yrittäjyydestä luopumiseen sisältyy paljon haikeutta ja tuskaa, josta suurin on taatusti vasta edessä päin. Avaan ehkä näitä tuntojani teille vielä myöhemminkin, mutta sen ainakin tiedän, että montaa ihanaa vakkarikoiraa ja niiden omistajaa tulee vielä ikävä, mikäli he eivät voi, taikka halua, seurata minua uusiin paikkoihin. Tätä työtä kun tehdään kuitenkin sydämellä, eikä rahan takia. Mutta jostain kun luopuu, saa jotain uutta tilalle, näinhän se menee!

Tätä kaikkea uutta ja muuttuvaa olin pureskelemassa pari päivää perheen ja koirien kesken Kuhmoisissa, Isojärven kansallispuistossa, josta ohessa pari ihanaa kuvaa teillekin. Koiratkin muuttuu, meidän vanhuskoira, kohta 12-v, kun pikku hiljaa sokeutuu ja kuuroutuu ja jossain edessä senkin loppu häämöttää. Tämä oli varmaankin sille viimeinen pidempi reissu meidän kanssa, näön heikkeneminen rajoitaa metsässä kulkemista :( Mutta nautitaan kaikesta siitä yhteisestä ajasta mitä jäljellä on, niin Waren, kuin teidän asiakkaidenkin kanssa! Love U!

Rakkaudella,
Laura

(P.s. Mikäli siis olet tavoitellut minua puhelimella parina viime päivänä, ei hätää! Puran tulleet puhelut ja viestit heti huomenna palatessani töihin!)








tiistai 6. lokakuuta 2015

No HUH HUH!

Mä harrastan teatteria. Sekä lavalla että yleisön puolella. Viime kesä meni lavalla, nyt olen viihtynyt yleisössä. Olimme miehen kanssa viime viikonloppuna nauttimassa kotikaupungin antimista Valkeakosken Kaupunginteatterissa, lauantaina siellä sai ensi-iltansa Pesulan Likat ja sunnuntaiksi meidät houkuteltiin vielä Noora Karman Magic Night-showhun. En nyt ala tähän mitään arvosteluja kirjoittelemaan, totean vain lyhyesti ja ytimekkäästi, että Pesulan Likkoja suosittelen lämpimästi ja Noora Karmalle olisin halunnut välillä todeta, että "No huh, huh! Ootko välillä hiljaa?" (sillä oli tuollanen _hieman_ rasittava hokema läpi koko shown).

Mitäs muuta mulle kuuluu? Nessi on ilmoitettu yli puolen vuoden tauon jälkeen näyttelyihin. Arvaatte varmaan minne? Nähdään siis Messukeskuksessa joulukuussa! Operaatio "kaiva koira esiin karvojen alta" on aloitettu...

Kävin myös eräässä mielenkiintoisessa keskustelussa ja sen pohjalta on asioita pohdittu ja punnittu ja tämä vaikuttaa mahdollisesti trimmauskuvioihin tulevaisuudessa, mutta kerron niistä lisää tuonnempana, ehkä ensi viikolla! :) Mulle tehtiin myös ekaa kertaa elämässä luonnetestin tyyppinen juttu, sepä se vasta jännää olikin! Olen kuulemma terävä ja voimakastahtoinen tyyppi, vähän niin kuin nuo rakastamani terrierit <3 ÄrrrrRRrrrr...

7-veljeksen näyttelijäporukka

Toukolan kylän härkii...

tiistai 22. syyskuuta 2015

Ensilumi satoi trimmaamoon...

...eikun ootas, tää onkin collien karvaa!

Pitkäkarvainen collie Dante kävi syyssiistinnässä tänään. Tehtiin pesu, kuivaus, harjaus, kynsienleikkuu ja leikattiin turkki siistimmäksi. Ns.tuplaturkkisten (pohjavilla + peitinkarva) koirarotujen omistajien kannattaa ehdottomasti hyödyntää tätä trimmaamoiden palvelua syksyisin ja keväisin. Pohjavilla on sitä, jota joutuu imuroimaan karvalähtöaikaan joka päivä ja silti sitä on vaatteet piukassa. Pitkäkarvaisilla koirilla se on nimenomaan irtoava pohjavilla, joka tekee takkuja karvalähtöaikaan. Käsittelyn jälkeen imuri saa levätä nurkassa hyvän tovin, kuraakin tarttuu siistittyyn turkkiin vähemmän ja takkuja ei ole!

Nyt tää suuntaa unille, jotta huomenna jaksaa taas keskittyä karvaisiin potilaisiin, gu natt!!'


maanantai 21. syyskuuta 2015

Energiaa, ideoita, rentoutumista

...niistä oli tämä viikonloppu tehty! Ei kuitenkaan ihan niin helppoa miltä kuulostaa, koska samalla on menossa kiivas uusasiakashankinta, kun koitan painottaa toimintaa Riihimäelle ja Valkeakoskelle ja samalla vähentää Vantaan päästä. Mutta yrittäjän elämä on haasteisiin törmäämistä, niissä kompuroimista, niiden kanssa tappelemista ja yleensä aina lopulta niistä selviämistä. Ja sitä voittajafiilistä! Sehän se onkin yrittämisen suola verratuna palkkatyöhön.

Menneenä perjantaina palkkatyöläiset lakkoilivat näkyvästi oikeuksiensa ja etuuksiensa puolesta. Yrittäjällä ei paljoa ole moisia oikeuksia tai palkkalisiä, eikä lakkoilutkaan asiaan vaikuta. Mutta toki yrittäjällä on paljon mahdollisuuksia toimia omien mieltymystensä mukaisesti ja mahdollisuuksia tienata - harva yksin yrittäjä kuitenkaan tienaa. Me tiedämme vain siitä, miten koskaan ei ole palkallista lomaa, ei varaa olla sairaana, vain ne hetket kun olet töissä, tuovat rahaa, vain saapuvat asiakkaat lasketaan. Me tiedämme että laskuja tulee sillloinkin, kun asiakkaita ja rahaa ei tule. Me tiedämme miten ei ole koskaan varaa palkata niitä kalliita työntekijöitä, jotka tarvitsevat ne lisät ja palkalliset vapaat. Mutta silti, silti olen sitä mieltä, että mm.sairaanhoitajat, poliisit, julkisen liikenteen kuljettajat ja monet muutkin, tarvitsevat palkkalisänsä. Heidän palkoillaan ei rikastuta vielä kovin paljon ja minä, sekä sinä, me tarvitsemme heitä myös illalla, yöllä ja viikonloppunakin.

Oikeastaan minun piti kertoa otsikon mukaisesta viikonlopusta, joten synkeän syvälliset mietteet sikseen! Trimmaus vaatii kropalta yllättävän paljon fyysisesti siinä missä se kysyy myös henkistä jaksamista. Jotta fysiikka kestäisi, eikä tarvitsisi vaihtaa ammattia terveydellisistä syistä ennen aikojaan, on trimmaajan syytä sisällyttää päiviinsä muutakin kuin aamuksi töihin-illaksi sohvalle-tyyppistä ohjelmaa. Itse olen rikkonut tätä kaavaa yleensä lenkkeilyllä ja kuntosalilla sekä viime kesänä teatteriharrastuksella, mutta viime aikoina olen pahasti passivoitunut kotiin. Tänään vihdoin repäisin itseni liikkeelle törmättyäni facebookissa Intersportin kivaan treenihasteeseen https://www.facebook.com/events/465618120308862/ josta tietoa tietenkin myös Intersportin omilla sivuilla https://www.intersport.fi/fi/ohjelmat/treeniohjelma/ . Kotona meillä ei ole leuanvetotankoa ja käsillä seisonta nyt tutui muuten vain vähän turhan extremeltä tämän hetkiseen kuntoon, joten valkkasin ohjelmasta itselleni pelkät kyykyt ja lisäsin ohjelmaan mukaan erään toisen kuntohaasteen, joten sillä yhdistelmällä seuraavat 6 viikkoa! Jei! Jalat tutisi ekan treenin jälkeen ihan lupaavasti, meni rääkki perille!

Rennostikin kerkesin ottamaan, käytiin lasten kanssa nauttimassa valtavan ihanasta syyspäivästä tänään Rapolan linnanharjulla. Mukaan pakattiin kahvit, mehut ja leivät sekä koirat takaluukkuun. Luonnossa ja eläinten parissa unohtuu arkihuolet ja muistaa elää ja nauttia hetkestä. Parasta! Illalla tempastiin vielä lettupino pöytään, joka tahkottiin alas hillon ja kermavaahdon kera.

Ja eikun uutta viikkoa kohden!

Tsekkaa Lemmikkihaan kuulumiset myös Instagramissa ja Twitterissä!

keskiviikko 16. syyskuuta 2015

Sateet tuovat syksyn tullessaan

Hei te lukijat! Pitkästä aikaa :) Blogi onkin lepäillyt laakereillaan ihan luvattoman kauan, mutta sellaista se tuppaa olemaan, kun kädet on kyynärpäitä myöden karvoissa :D

Lämmin ja melko kuiva alkusyksy on kuitenkin vähän rauhoittanut trimmaustahtia, joten nyt on hyvä hetki puhaltaa uutta liekkiä tähänkin blogiin. Kertoilen teille syksyn mittaan omia kuulumisia, koirien hyvinvointijuttuja ja myös mitä työrintamalla muuten tapahtuu -ja siellä kyllä tapahtuu! Todella inspiroivaa välillä uudistaa juttuja perusteellisemmin!

Lämpimästä ja kuivasta on nyt kuitenkin siirrytty selkeästi kohti viileämpiä ja kosteampia kelejä, toisinsanoen kurakausi alkoi! Lemmikkihakan fb-sivuilla pyörii syksyn ajan kivoja syyskamppiksia, joilla voi kuraa vastaan taistellessa säästää sekä aikaa että rahaa. Bongaa tarjoukset ja varaa sopiva aika!

Kysymys kuuluukin: millä toimenpiteillä sinä taisetelet kuraa vastaan ja teet arjesta helpompaa?

Kuulemisiin!